Köökkitieteellinen harrastukseni Makkarajärven kakkiaispopulaatiosta saa jatkoa.

Olin tänään kävelyllä Makkarajärven maastossa ja tottakai törmäsin kakkiaispariskuntaa. En tiedä, mikä nykyään kakkiaisia vaivaa, mutta kun ne näyttäytyvät jatkuvasti ihmisille. Aiemmin kaikkiaisista ei tiedetty mitään muuta kuin nimi ja se, että vanhan kansan keskuudessa oli joitakin ihmisiä, jotka niitä oli nähnyt.

Kakkiaispariskunta oli noin 30 senttiä pitkä nainen ja mies. Mies oli jonkin verran pidempi. Molemmilla oli ilmeisesti sahdin turvottama vatsa. Kovasti pyöreitä olivat keskikohdaltaan. Vaatetuksena mieskakkiaisella oli nahkaliivi ja huopahattu. Housuja ei ollut ollenkaan, mutta kakkiaiset ovatkin melko karvaisia, eli stragisiset paikat eivät tuulessa liehuneet. Naispuolisella olennolla oli päällään leivontaessu. Kovasti jauhoiselta näytti hänen esiliinansa. Valmistautuvat ilmeisesti jotakin juhlaa varten. Jalat olivat täysin paljaat ja lähes karvattomat. Jalkapohjat näyttivät hyvin paksuilta. Ilmeisesti yhdyskunnassa ei osata tehdä kenkiä ollenkaan, joten ovat joutuneet paljain jaloin kävelemään metsissä.

Pariskuntaan törmäsin, kun metsiköstä alkoi kuulua ihmeellistä sihinää ja sadatusta. Tiesin, että nyt on kakkiaiset taas liikkeellä. Minulle on jo tullut metsässä liikkuessa herkkyys kuulla kakkiaisten kiroilua, se kun on helpoin tapa tunnistaa kakkiasten läsnäolo. Miespuolinen olento oli ongella rannassa ja kiroili kovasti. Saaliikseen hän sai kolme viisisenttistä ahventa, se oli naispuolisen olennon mielestä todellinen Viljamin kalansaalis (Vrt. Pietarin kalansaalis). Kovasti kiroillen olennot lähtivät kohti korpea niin vikkelästi, etten pystynyt seuraamaan perässä. Onneksi sain kuitenkin taas nähtäväksi tämänkin tapauksen.

Eniten minua on ihmetyttänyt kakkiaisten tapa kiroilla ja piereskellä kovasti. Tänään tapaamani mieskakkiainen pieraisi jokaisen onkimansa kalan jälkeen varsin äänekkäästi. Hän vielä tehosti pierentää polkaisemalla jalalla juuri sillä hetkellä kun kaasut pääsivät ulos suolesta. Vaikka itse olin noin viidentoistametrin päässä pariskunnasta, niin haju oli tyrmäävä. Köökkitieteilijänä olisin ottanut näytteen hajusta, mutta oli mahdotonta siinä tilanteessa saada hajua pulloon. Sen sijaan tyydyin analysoimaan löyhkää kiventakaa, jossa olin piilossa. Pieru haisi melko paljon mädäntyneeltä kaalilta. Siinä oli vivahteita myös koivusta sekä mallasohrasta. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että kakkiaisten ruokavalioon kuuluu kaali sekä ilmeisesti myös jonkinsorttinen sahti. Huonosti sulava koivupuu jossakin muodossa kanssa kuuluu ruokavalioon. Luulatavammin koivun kuori on sellainen, jota kakkiaiset syövät. Väitteeni tueksi olen nähnyt tällä kyseisellä Makkarajärven alueella paljon koivuja joiden kuori on syöty noin parinkymmenen senttimetrin korkeudelta maanpinnasta.

Nyt lopetan kakkiaisraportin tähän. Täytyy mennä seuraamaan uutiset, jos vaikka siellä olisi juttua kakkiaisista.